torstai 20. marraskuuta 2008

Canis lupus familiaris ja felis catus tapaavat

Loppupäivästä eteen tuli kirjaimellisesti ennennäkemättömiä asioita - muun muassa kissa. Aurora, tuttavallisemmin Aussi, tuli kirsun eteen lyhyehkön automatkan päätteeksi, ja hetkisen aikaa tunnelma oli käsin kosketeltavan jännitteistä; Boris seisoi eteisessä, kissa kynnyksen toisella puolella, molemmilla kaula pitkällä ja viikset tähystysasennossa kuonojen nuuskuttaessa tilanteen vakavuutta. Pienen ihmettelykitinän jälkeen uskaltauduttiin kokonaan asuntoon sisälle ja alettiin kiertää (tietysti sopivaa etäisyyttä pitäen) ympäri huonetta pennun innostuksella ja kissan varautuneisuudella.

Visiitin puolivälissä tuli sitten eteen se vääjäämätön: alueen "omistava" kissa joutui innokkaan pikkukaverin seuraamisen tuloksena nurkkaan ja sieltähän ei enää päästykään pakittamaan, jolloin katti päätti lopettaa vastapuolen etenemisen siihen paikkaan äkäisellä kähähdyksellä. Kynsiä ei onneksi tarvittu, mutta pääsipähän pikkupoika jyvälle kissojen pelisäännöistä..traumoja tästä ei jäänyt, ja vähän päästä tutkiskeleva meno taas jatkui kummallakin osapuolella: Boriksella lattiatasosta ja Aussilla kiipeilypuun ylätason turvasta.
Sen verran katti kuitenkin kiinnosti, että vierailuja tullaan varmasti tekemään jatkossa lisää. Vielä kun saisi kissan käsittämään, että leikkiminen on kiipeilypuussa lymyilyä hauskempaa..

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei Boris ja kumppanit!

Terkkuja vihdoinkin valkoisesta helsingistä! Ihanat sivut teillä. kiva nähdä ja kuulla miten velipojalla menee siellä kaukana. Toivottavasti nähdään toukokuussa Tampereella.

T.Rita, Marko, Siia, Santeri ja Sindi-sisko

N kirjoitti...

Terkkuja myös sinne Helsinkiin! :) Meilläkin on täällä Boris ihmetellyt lunta ja toivottavasti lumi myös pysyisi maassa edes hetken.

Kyllä mekin kovasti tähtäämme toukokuun näyttelyyn ja mikäli kaikki menee hyvin, pääsee Boriskin osallistumaan. Kiva olisi nähdä sisaruksia ja ihmetellä, miten ne ovat viime näkemästä kasvaneet.