Joulukalenterin 24. luukku

Viimeisen luukun takaa löytyi...

...joulukinkkua, mitäs muutakaan!

Joulukalenterin tulikoe

Kalenterin esiinotto tuotti pientä villitystä, mutta luvan saatuaan Boris paikansi oikean paikan yllättävän rauhallisesti ja järjestelmällisesti.

Ensimmäinen luukku oli helppo nakki, kuten myös sen takaa paljastunut nami. Muihin lokeroihin ei tarvinnut koskea eli kapine on vielä huomennakin käyttökunnossa!

Joulun odotteluun tontuille terriereille

Olipa kerran pahvilaatikko, jonka takakansi oli koristeltu jouluaiheisella kuvalla. Sen kanssa pikkujouluihin lähti kasa pahvimukeja, sakset, kynä, pari paperiarkkia ja terävä puukko.

Tarkalleen 23 mukia asettui hajamuodostelmaan laatikon kannelle.

Kynä piirteli laatikon pintaan mukien pohjien mukaiset apumerkinnät...  

...ja tuloksena oli hyvin ympäripyöreä pahvilaatikko.

Puukko veisteli jokaisen ympyrän paikalle aukon, johon sopi hyvin muki istumaan.

Kynä jatkoi raapaisemalla mukin ylälaitaan merkkiviivan, joka jäi mukin istutuksen jälkeen näkyviin.

Puukko työsti joka mukiin muutaman setin viillon kynän merkinnän osoittamalle korkeudelle, minkä jälkeen sakset ja paperi hoitelivat aukoista läpi paperiliuskat, joihin kynä taiteili numerot 1-23.

Mukit istahtivat omille paikoilleen. Tuloksena oli terrieriystävällinen joulukalenteriaihio:

Mikäli tekele selviää jouluaattoon asti, numero 24 eli "iso luukku" tulee olemaan laatikko itse...

Tarkoitus on piilottaa sopivan suuri nami yhteen mukiin joka päivä ja antaa koiran paikantaa se haistelemalla (ellei se sitten osaa laskea). Normaaleille mukeille laatikon koon pitäisi olla vähintään luokkaa 31x56x7 cm, jotta leikkaaminen onnistuu ja mukit mahtuvat paikalleen. Paperiliuskat pysyvät hyvin paikallaan, kun ulos jäävän pään vie mukin kylkeä vasten aukon läpi.

Aikaa tähän kauhistukseen kului tunnin verran ja vaikeusaste on sitä luokkaa, että mieskin sen osaa...nähtäväksi jää, miten Boris tähän suhtautuu.

Samhain tuli, oli ja meni

Mitäs tässä, sunnuntaita viettämässä

Kynnys

Syksy lähestyy, yöt viilenevät, pimeys laskeutuu pienten rosmojen ylle ja irlantilaistaustaisten punanuttujen mielessä saattaa käväistä ajatus pehmoisella, pedatulla sängyllä koisaamisesta. Mökillä tuli ehkä vedeltyä hirsiä vähän lattiatasoa ylempänä, mutta kotiluolassa komento on tiukempi. Valvovan silmän paikalla ollessa kynnys on läpäisemätön muuri; tilaisuus kuitenkin tekee varkaan ja Shangri-La avautuu, jos jokin poikkeustiloista toteutuu (komentaja on poissa, saunassa, ei havaintoa viimeiseen varttiin, ...)

Rajanylitys voi nuuhkun käsityksen mukaan olla sallittua myös pomon ollessa kynnyksen takana, jos turrikkaa siihen selvästi yllytetään. Irskille voi näillä eväillä tuottaa helposti ongelman: makoilee kameran kanssa puolisen metriä kynnyksen väärällä puolella ja kieltää tulemasta perässä. Boriksen tapauksessa tästä seuraa moniääninen ja -eleinen vänkääminen, jonka tarkoitus on oletettavasti väitellä lupa ylitykseen. Viimeisenä keinona kokeillaan vielä syyllistävää katsetta:

Eihän se tietysti toimi, mutta aina kannattaa yrittää!

Erämaan kutsu

Kissojen, koirien ja yleismaailmallisen mekastuksen väsyttämä Boris toimi korpimaille päästyään odotetusti: kirmasi innokkaasti ympäriinsä kuin vastaladattu Duracell-pupu, vailla väsymyksen merkkejä. Kolmisen tuntia erämaiden mediumpeto juosta rymisteli mättäältä toiselle, merkkaili puita, haisteli arveluttavia koloja kivien ja kasvuston lomassa ja loikki varsin kaurismaisesti eteen ilmaantuvien esteiden yli. Välillä koirasta ei kuulunut pihaustakaan, välillä taas näkymättömistä lähestyi valtava töminä kun tuli tarve tarkastaa, oltiinko vielä hukassa vai ei. Jostain pyrähti joku iso lintukin puuhun suojiin, ettei jää maastoraketin jalkoihin.

Kahvitauolla irskinpoika istui mallikkaasti porukassa, makusteli keksejä ja pyrki näyttämään nälkäiseltä. Lepotauon jälkeen palattiin vauhtilinjalle, kuitenkin pysytellen vähän lähempänä muita. Ihan vierellä ei toki kuljettu; eihän tässä sentään mitään lössyköitä olla...

Kotona koiruus kellahti kerälle nukkumaan eikä siitä oikein koko iltana noussut kuin pikaiselle ulkoilulle ja vähän syömään. Unissa taas jahti vain kiihtyi, käpälät väpättivät ja ääntely vaihteli vikinän ja murahdusten välillä. Metsässä oli selvästi kivaa.

Mökkireissua odotellessa

Monsteri ja sen herkut

Nykytietämyksen mukaan Boris on lähestulkoon kaikkiruokainen pieni eläin: salaatinlehtiä ja sieniä lukuunottamatta punanuttu syö hyvällä ruokahalulla mitä vain, ainakin jos markkinointi pelaa, ja mikäli samantasoisia kilpailevia otuksia esiintyy sen reviirillä (joka luonnollisesti liikkuu terrierin mukana), maistuvat herkästi eksoottisemmatkin ruokapalat. Tänään kilpailuhenkeä nostattavia tekijöitä ei ollut läsnä, mutta koeajolle päästetty viili teki silti kauppansa varsin vikkelästi.

Tuloksena oli hyvinhyvinhyvin tyytyväinen pieni eläin, jonka turpa tuoksahti etäisesti vaniljalle.

Molskis, sanoi Boris

Paras tapa viettää lämmin, aurinkoinen viikonloppuilta? Irskin kanssa uimaan! Matalassa rantavedessä Boris jaksoi toimittaa tehosekoittimen virkaa toista tuntia ilman merkittäviä väsymisen merkkejä. Kymmenmetrinen lieka varmisti riittävän liikkumisvapauden (myös muille), joten muutamaa haukkua lukuunottamatta ilta meni ihan mukavasti. Pitihän sitä välillä huomauttaa toisille koirille, että ne omat leikit voisi vaikka jättää sikseen ja tulla ennemmin tämän jalon eläimen peleihin mukaan...

Rantareissun päätteeksi hommattiin vielä jäätelöt (juu, irskikin sai pienen palan vaniljaa). Raskas huvihan vaatii raskaat palkkiot, vai miten se menikään...

Talviturkki-HEITÄ!

Iltalenkin varrelta löytyi irlanninterrierin henkiselle minäkuvalle jotenkuten riittävä vesiputti—meri. Kyseisessä paikassa syvyys oli vain muutamia senttejä, mutta eipähän otusta ainakaan tarvinnut suuremmin maanitella vilvoittelemaan...muutaman minuutin uimatauon aikana ylväs Boris Valloittaja samensi lähtöjään kirkkaan veden mutavelliksi, kasteli itsensä ja yleisön yllättävillä vesipärskeillä ja mylvi ilmoille tietoa itsestään Isoon Ääneen. Kyllähän tämä aina suihkun tietysti voittaa.