Kissojen, koirien ja yleismaailmallisen mekastuksen väsyttämä Boris toimi korpimaille päästyään odotetusti: kirmasi innokkaasti ympäriinsä kuin vastaladattu Duracell-pupu, vailla väsymyksen merkkejä. Kolmisen tuntia erämaiden mediumpeto juosta rymisteli mättäältä toiselle, merkkaili puita, haisteli arveluttavia koloja kivien ja kasvuston lomassa ja loikki varsin kaurismaisesti eteen ilmaantuvien esteiden yli. Välillä koirasta ei kuulunut pihaustakaan, välillä taas näkymättömistä lähestyi valtava töminä kun tuli tarve tarkastaa, oltiinko vielä hukassa vai ei. Jostain pyrähti joku iso lintukin puuhun suojiin, ettei jää maastoraketin jalkoihin.
Kahvitauolla irskinpoika istui mallikkaasti porukassa, makusteli keksejä ja pyrki näyttämään nälkäiseltä. Lepotauon jälkeen palattiin vauhtilinjalle, kuitenkin pysytellen vähän lähempänä muita. Ihan vierellä ei toki kuljettu; eihän tässä sentään mitään lössyköitä olla...
Kotona koiruus kellahti kerälle nukkumaan eikä siitä oikein koko iltana noussut kuin pikaiselle ulkoilulle ja vähän syömään. Unissa taas jahti vain kiihtyi, käpälät väpättivät ja ääntely vaihteli vikinän ja murahdusten välillä. Metsässä oli selvästi kivaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti