Kalju

Menihän siinä jo viikko mukavasti, korvat nätisti liimassa ja kiitos kaulurille, melko rauhassa. Pientä evidenssiä koirapojan kierosta älykkyydestä on tosin nähtävissä toisella ohimolla: kalju, eli toisinsanoen karvaton läntti siinä, missä korvan reuna joskus oli liimattuna. Ainut selitys, kun ei kaulurin sisään ainakaan omia käpäliä pääse tukkimaan, on ilmeisesti se, että kun muovituutin ja pään väliin nakkaa sopivaa materiaalia (pehmolelu, puruluu, teddypala, pahaa-aavistamaton jalkaterä, ...), heittäytyy selälleen ja alkaa raastaa päätä vimmatusti edestakaisin, niin korvakutinaan saa väliaikaista helpotusta ja yliannostuksen seurauksena korva sitten viimein irtoaa päästä (siis liimatusta osastaan, ei juuresta). Harmi vaan, ettei liima irronnut karvasta, vaan karva ohimosta.



Ensiviikkoa odotellaan jo kovasti, silloin on luvassa siteen poisto etukäpälästä!

Liimakorva-irski

Moi!

Eilen pidimme ystävänpäivän kunniaksi leffaillan ja katsoimme tällä kertaa emännälle mieluisen elokuvan. Kyseinen komedia valittiin siksi, koska pääosassa elokuvassa oli... irlanninterrieri! Illan elokuvamme oli siis Paloaseman koira eli Firehouse Dog. Elokuvassa parasta oli ehdottomasti nelijalkainen tähti, jonka eleitä ja ilmeitä oli mukava vertailla oman irskimme vastaaviin. Jos etsii suurta taide-elämystä, kannattaa leffa varmaankin skipata, mutta lapsille ja lapsenmielisille koiraihmisille voimme leffaa suositella. ;)

Tänään Boris pääsi käymään moikkaamassa paria aikuista irskiä (Rasu ja Sanni) ja Kirre-pentua pikaisesti ennen irskilenkin alkua. Boris-parka ei tassuvammansa takia päässyt lenkille mukaan, mutta toivomme pääsevämme mukaan ensi kerralla. Haikeana ja hieman myös ärsyyntyneenä Boris jäi haukkumaan toisten perään, kun ne lähtivät kohti lenkkipolkuja ja pikkuherra itse joutui takaisin autoon. 

Sunnuntai toi tullessaan myös uuden ja melkoisen masentavan elämänvaiheen pienelle koiralle - nimittäin korvaliimauksen! Eeva laittoi ystävällisesti B-boyn korvat liimaan ja toivottavasti korvat pysyisivätkin nyt ainakin hetken kiinni. Tällä hetkellä Boris mököttää pesässään ja miettii varmaankin, mikä ihmisiä vaivaa, kun ne tällaista riesaa koiralle keksivät.

Tässä vielä muutama kuva pikkuisesta liimakorvastamme:

Terkuin,

N

Be my Valentine

Heip kaikki!

Boris ja kotijoukot toivottavat kaikille lukijoille iloista ystävänpäivää! Muistakaa helliä koiraystäviänne!

Boris tässä poseeraa vaaleanpunaisen ystävänpäivätulppaanin kanssa. Kyllä hurja irskikin voi ystävänpäivän kunniaksi vähän hempeillä! ;)

Kurjuus jatkukoon

Hei!

Kävin tänään eläinlääkärillä kontrollikäynnillä. Tassuni kuvattiin uudelleen ja selvisi, ettei se ole vieläkään parantunut kunnolla. Lääkäritäti antoi ohjeeksi pitää tukisidettä vielä seuraavat pari viikkoa, jonka jälkeen joudun elämään vielä viikon rauhallista elämää. Siis tämä tarkoittaa suomeksi sitä, että seuraavat kolme viikkoa tulevat olemaan tosi tylsiä! En saa käydä kunnolla lenkillä enkä riehua. Toivon isosti paljon, että kolmen viikon päästä tämä toppelo tassustani lähtee ja pääsen eroon ärsyttävästä kaulurista.

Elikkä pentukerhoilut ym. mamin suunnittelemat aktiviteetit siirtyvät sinne maaliskuun alkuun, mikäli tassuni saadaan kuntoon...

Niin muuten mun korvista vielä semmoinen juttu, että ei nekään kauhean hyviltä näytä mamin mielestä. Kauluri painaa niitä jotenkin hassusti ja asento on väärä. Voi kurjuuden kurjuus!

Terkkuja,

Boris 

Tuskailua

Nyt on jo kahdesti keretty vaihtamaan käpäläside. Kummallakin kerralla oltiin jo koiramaisesti ratketa riemusta, kun vapaus tuntui koittavan, mutta operaation päätteeksi tassun ympärillä oli vain uudenvärinen tumppu: eläinlääkärillä päällimmäinen kerros oli punainen, ensimmäisen vaihdon jälkeen tuli keltainen ja nyt viimeksi (kun keltainen onnistuttiin vielä kastelemaankin) vaalean ruskehtava.

Ja se suppilo. Pari päivää sitä sitkeästi yritettiin näytellä suunnilleen kuoleman partaalla olevaa, äärimmäisen masentunutta ja surkeaa pientä koiraa -- ei auttanut. Sen jälkeen yritettiin purra, sitten repiä, sen jälkeen purra ja repiä, eikä mikään oikein auttanut.

Tuhoamisvaiheen (muutama päivä) jälkeen luovutettiin suppilon irrottamisen osalta, ja vaihdettiin taktiikkaa rasitukseen: jos koira joutuu kärsiä tästä muovihärvelistä, niin samaa tarjotaan isännillekin. Pienen mietinnän jälkeen keksittiin, että muovisuppilolla voi kaataa tavaroita (toisinaan melko epäilyttävän suunnitelmallisesti), töniä ihmisiä, aiheuttaa uskomatonta meteliä -- koittakaapa raaputtaa sitä röpelöistä seinää vasten -- kaataa vesikupin, heitellä pihalla lunta ihmisten niskaan (osumatarkkuus on jo kehittynyt melko hyväksi) ja kun sitä kerran yritetään pitää puhtaanakin, niin ainahan siihen voi kauhoa ulkoa kaikenlaista Sitä Itseään..kumpihan jaksaa pitempään, narun vetäjä vai pitäjä?

Ja ihan kuin tuo käpälä (joka ei enää niin aralta näytä) ei olisi riittävästi, niin pitihän tähän tulla vielä hampaiden vaihtoakin. Kuvassa pari olohuoneesta löytynyttä pikkunaskalia, jotka korvattiin tosimiehen versioilla -- ynnä kokovertailu. Yllättävän tehokkaita kokoisikseen!

Suurin osa irronneista hampaista on kyllä mennyt hukkaan ja osa ilmeisesti ihan koiraankin (löytynyt ulkoa tulosteista). Koko purukalusto ei toki vielä ole kakkosversiossaan, mutta jo tähänkin mennessä purtavilla (puruluut, -tikut, naruluut ynnä muut lelut) on ollut kovanpuoleinen kysyntä. Kaulassa oleva suppilo vaan hankaloittaa pureksintaa, kun ei meinaa saada pidettyä käpälillä luista (ja muista) kiinni; onneksi isäntäväki on ollut jelppaamassa ja välillä pitänyt purulelusta kiinni, jotta sitä on päässyt helpommin puremaan. Toki irlanninterrierin viisaudella ilmankin pärjättäisiin, tässä parin viikon sisällä on jo nimittäin opittu kaikenmoisia kikkoja, joilla (sallittujen esineiden) pureskelu onnistuu, vaikkei käpäliä suppilon sisälle saakaan..

Loppukevennyksenä Boriksen lentokoulu: koiranmallinen pehmolelu herkistää näköjään metsästäjänvaistoja, ja sen lisäksi, että siltä napsautetaan niskat nurin aina silloin tällöin, se näkyy yhä useammin päätyvän lopuksi vielä ilmalentoonkin -- sopivasti päätä heilauttamalla kyseinen lelunkuvatus lentää helposti olkkarin päästä toiseen, tai ainakin melkein. Pari kertaa on mennyt läheltä, ettei pöydältä ole lähtenyt laseja mukaan..