Hei kuuraparta...

Viime metreille meni, mutta saatiinhan sitä lunta edes vähän tällekin loppuvuodelle. Borikselle vuodenvaihde on järjestyksessään seitsemäs eikä kiinnostus tänäkään vuonna ota loppuakseen: mikä siellä rapisee, mitä laitoit uuniin, mikä tuo on, saanko minäkin maistaa ja miten olisi rapsutukset tähän väliin?

Hyvää joulua kaikille punanuttujen kamuille!

Lauantainakki

Vapaa-aamun toiminnot: ynise, piippaa, marise ja huokaile isoäänisesti aamuseitsemästä eteenpäin, jotta ruoka-automaatti herää. Puolentoista tunnin lenkki iloisesti kurassa tassutellen ja ojanpohjia imuroiden, sisältäen jonkun hölmön geokätkön paikannuksen joka aiheutti närää kun ei liikuttu melkein minuuttiin mihinkään. Kotona kurapyyhkeen puskemista ja tyytyväistä puhinaa. Aamupalaa. Juustokin maistuisi, ja mitenkä sen makkaran laita oli joka ihan selvästi pilkotti jääkaapin hyllyltä? Puruluun rouhintaa. Mitä muuten hommailet siellä keittiössä? Perään vähän lelujen retuutusta puoliteholla ja päälle päikkärit. 

Tästä on hyvä jatkaa iltapäivällä.

Hei sinä siellä!

Tääl' ois muuten yks irski jota ei vielä rapsuteta, eihän vaan jääny huomaamatta hei?

Jotenkin tulee mieleen 90-luvun television Tietoiskujen yhteydessä esiintynyt käsi. Tälläkin sytyttää.

Talvea etsimässä

Pieniä pakkasjälkiä löytyy aamuisin ja rapisevien lehtien seassa on siellä täällä jotain kylmää, mutta missä se lumi piileksii?

Kylmä keli toi taas esiin Boriksen periaatteellisen luonteenlaadun: vaikka takapuolta paleltaa, sisälle ei ole mikään kiire alle kymmenen kilometrin lenkin jälkeen. Eikä välttämättä vielä sittenkään.

Borboorin syysterveiset

Tänä syksynä Boris Punaparta sairasti tiettävästi ensimmäisen yskänsä, joka onneksi on jo taakse jäänyttä elämää. Nyt menoa jatketaan taas normaalisti lenkkeillen, vängäten, turhia pysähtymisiä protestoiden ja kotona nössöillen. Ja haistellen, koko ajan ja kaikkea haistellen. Mitäpä sitä muilla aisteilla tekeekään kun tuo kärsäkin on olemassa...

Loppukesän kurnukuningas

Kesän aikana Boris kunnostautui erityisesti sammakkojahdissa, aloittaen valppaan väijymisen hyvissä ajoin ennen hämärää ja jatkaen jahtia niin pitkään kuin suinkin sai ilta toisensa perään. Eihän niille loikkareille mitään sen kummempaa osattu tehdä, mutta hupia riitti perässä kirmatessa ja jälkiä haistellessa. Harmittavan moni kurnu vain onnistui katoamaan muutamalla loikalla teille tietymättömille, jättäen suurnuuskijan penkomaan viimeistä näköhavaintopusikkoa pitkäksikin aikaa "saaliin" karatessa vähin äänin takavasemmalle. Pari kunnon rupikonnaakin tavattiin, mutta ne tuntuivat olevan ihan se ja sama: ei kiinnostuksen häivääkään (ja hyvä niin). Matkan varrella törmättiin myös päästäiseen (hankala havaita), metsoon (mikäseolimikäseolimikäseoli) sekä murr-burmurbuffiin, josta ei saatu tarkempia näköhavaintoja.

Seitsemän tuhannesosameripeninkulman kauhu

Heinäkuun hellettä vastaan taistelemaan merille lähetettiin itämeren kauhu, Boris Punaparta. Haistelualuksen saavuttua kalatkin kaikkosivat, eikä aluevesille uskaltautunut kuin muutama rohkea koiraluokan edustaja (joilla vaikutti myös olevan hyvinkin hauskaa). Veden viilentävä vaikutus irlantilaiseen oli ilmeinen: nuutuneesta maakravusta kuoriutui hetkessä varsin karaistunut, pärskeistä piittaamaton merenelävä, joka kroolaili (varsin olemattomien) aaltojen välissä kuin kotonaan. 

Kesäpäiväkävely

Kesän vitsauksia

Kesä tuo tullessaan kaikkea kivaa, mutta kaupan päälle joutuu ottamaan myös muutaman vähemmän miellyttävän matkalaisen, esimerkkinä sitkeä ja sinnikäs puutiainen. Tänä keväänä näitä vekkuleita hämähäkkieläimiä on ollut liikkeellä jo pitkään ja erityisesti nyt ilmojen lämmettyä taitaa olla varsin otollinen aika kerätä kyytiläisiä: Boriksen turkista poimittiin yhden ainoan lenkin jälkeen 13 punkkia, joista yksi oli haukannut kiinni loppujen vielä etsiessä sopivaa kohtaa.

Kuvissa esiintyvä kahdeksanjalkaisten sotakone oli ehtinyt porautua sisäreiteen, mutta löytyi harvasta karvasta helposti. Pihdeistä päästyään otus olisi vielä jatkanut tarmokkaasti matkaa, mutta valitettavasti sen osalta historiankirjoitus päättyi siihen. Populaation elinvoimaisuus tuskin vaarantui tästä menetyksestä, sen verran paljon paikallisilla koiranomistajilla on ollut tältä vuodelta havaintoja...

Jotain hyvää kuitenkin: lenkillä löydettiin myös ihka oikea siili! Se käytiin hyyyyyyvin varovasti haistelemassa, pitäen kirkkaana mielessä kissojen pitämät oppitunnit aiheesta Piikki-iskut ja niiden väistäminen. Sitten tuhiseva pallero jätettiin jatkamaan tonkimistaan ja Boris poistui areenalta taas kerran yhtä kokemusta rikkaampana. Tosin vähän taisi jäädä kaivelemaan, kun ei selvinnyt kummassa päässä siilin naama olisi ollut...

Boris kutsuu, kuuleeko kesä?

Viikon luontoääni: ÄLKÄÄ KYTKEKÖ MINUA PUUHUN MINUUTIKSI

Auringonpaisteessa oli letkeää lönkytellä ja haistella kaikkea jännää, pääasiallisesti asioita jotka alkavat tosiaan lämmetessään tuoksua entistä paremmin.. Mennessä näytettiin kieltä maailmalle.

Kamera...joo joo, mutta mikä tuolla takana menee? Oliskohan se..koirakoirakoirakoira?

Pari tuntia myöhemmin päästiin rakkaalle matolle lepäämään ja selvittämään välit leipäviipaleen kanssa. Life is life, Boris kiittää ja kuittaa!

Kepeäjalkainen kevätvelmu

Lumikasojen kadottua on irlanninterrierienkin viimein kytkeydyttävä kevätvaihteelle. Pääsiäisherkut on syöty, joten edessä on vääjäämättä kesän vaaniminen, ettei se vain pääse yllättämään. Kentältä kuului näkö-haju-äänihavaintoja siileistä (joita emme ole päässeet riittävän läheltä tutkimaan), joutsenet ovat ajat sitten palanneet aiheuttamaan hämmennystä ja sorsien määrä on jo vallan kammottava. Jossain välissä pitäisi vahtia makkaroitakin, ettei nuotio syö niitä - tai vielä pahempaa, omistajat. On siinä valvottavaa kerrakseen...

Metsurista jääkiituriksi

Viikonlopun ulkoiluaktiviteetit saatiin ja jouduttiin hoitamaan nollakelissä. Lauantaina majavien (joita eläin ei ole nähnytkään) kauhu, metsurirski, pääsi päiväksi mukaan hoitamaan pienimuotoisen puusavotan työnjohtotehtäviä. Punaisen päällystön ei onneksi tarvinnut antaa työtä tekevälle osastolle suullista palautetta kuin vähän, lähinnä kun traktori nyt vain sattui olemaan uusi tuttavuus, kuten myös peruuttava traktori.

Kunnon työpaikalla myös pomolla on tietysti pomo joka valvoo ja tässä tapauksessa sitä virkaa toimittikin GPS-laite, jolla Boriksen menoja päästiin seurailemaan. Alla oleva söherö ei siis ole irlantilainen mustetahratesti, vaan punanutun jolkottelukaavio noin sadan metrin kokoluokkaa olevalla metsätyömaalla.

Peitteisessä maastossa nelijalkainen metsurimme ehti parin tunnin GPS-tallennuksen aikana kulkea yhteensä liki kolme ja puoli kilometriä, keskinopeuden ollessa 1,5 ja huippunopeuden 17,5 km/h. Spurttien välissä suurin osa ajasta siis kului kärsä sammalikossa...

Sunnuntaina turbo vapautettiin vielä jäälle, jossa liikehdintää seurattiin taas satelliittien avustamana. Linnuntietä kahden kilometrin luokkaa oleva matka jäällä kerrytti terrierin mittariin liki neljä ja puoli kilometriä, jonka ulkopuolelle jäi vielä metsäpolkua ja pikkutietä. Edeltävän metsäulkoilupäivän väsyttämästä koirasta ei ihan kaikkia mehuja saatu irti, mutta rennon ravin keskinopeus oli silti taukoineenkin 5,6 km/h ja huippunopeudeksi kirjattiin 36,7 km/h - liki neljääkymppiä siis! Tästä tietysti herää kysymys, kuinka lujaa kusti polkee lajitovereidensa yllyttämänä, jolloin meno on sivusta seurattunakin huomattavasti kovempaa; ehkäpä se joskus selviää.