Metsurista jääkiituriksi

Viikonlopun ulkoiluaktiviteetit saatiin ja jouduttiin hoitamaan nollakelissä. Lauantaina majavien (joita eläin ei ole nähnytkään) kauhu, metsurirski, pääsi päiväksi mukaan hoitamaan pienimuotoisen puusavotan työnjohtotehtäviä. Punaisen päällystön ei onneksi tarvinnut antaa työtä tekevälle osastolle suullista palautetta kuin vähän, lähinnä kun traktori nyt vain sattui olemaan uusi tuttavuus, kuten myös peruuttava traktori.

Kunnon työpaikalla myös pomolla on tietysti pomo joka valvoo ja tässä tapauksessa sitä virkaa toimittikin GPS-laite, jolla Boriksen menoja päästiin seurailemaan. Alla oleva söherö ei siis ole irlantilainen mustetahratesti, vaan punanutun jolkottelukaavio noin sadan metrin kokoluokkaa olevalla metsätyömaalla.

Peitteisessä maastossa nelijalkainen metsurimme ehti parin tunnin GPS-tallennuksen aikana kulkea yhteensä liki kolme ja puoli kilometriä, keskinopeuden ollessa 1,5 ja huippunopeuden 17,5 km/h. Spurttien välissä suurin osa ajasta siis kului kärsä sammalikossa...

Sunnuntaina turbo vapautettiin vielä jäälle, jossa liikehdintää seurattiin taas satelliittien avustamana. Linnuntietä kahden kilometrin luokkaa oleva matka jäällä kerrytti terrierin mittariin liki neljä ja puoli kilometriä, jonka ulkopuolelle jäi vielä metsäpolkua ja pikkutietä. Edeltävän metsäulkoilupäivän väsyttämästä koirasta ei ihan kaikkia mehuja saatu irti, mutta rennon ravin keskinopeus oli silti taukoineenkin 5,6 km/h ja huippunopeudeksi kirjattiin 36,7 km/h - liki neljääkymppiä siis! Tästä tietysti herää kysymys, kuinka lujaa kusti polkee lajitovereidensa yllyttämänä, jolloin meno on sivusta seurattunakin huomattavasti kovempaa; ehkäpä se joskus selviää.