Elokuun yö ja kyöpeli

Päivän lämmössä nakkikone pääsi luonnonvesiin viilentymään ja oli kokemuksesta silminnähden onnellinen. Koska mitään ei tehdä alle sadan prosentin tarmolla, aika kului lähinnä roiskimiseen: vettä riitti nipinnapin napaan asti, joten uimisen sijaan edettiin kaurisloikilla. Syvemmälle päästyä otettiin pieni rinki koirauintia, kaarros takaisin ja taas loikkimaan. Tätä toisteltiin pari kertaa; sitten se mopo viimein karkasi ja alettiin tekemään leikkiinkutsujen vesimuunnosta, haukkumaan ja hörisemään. Rannalla piti vielä päästä kierimään heinikossa tyytyväisen yninän kera, ja kas niin oli turkki "putsattu".

Iltalenkille mentiin auringonlaskun aikaan ja samalla päästiin ihmettelemään usvaa, jota putkahteli sieltä ja täältä, kerroskorkeuden vaihdellessa vajaasta metristä pariin. Kuvaamaan pysähtyminen on tunnetusti täysin sopimatonta Boriksen lenkeillä ja siitähän seurasi vastalauseena Baskervillen koira -esitys, joka säikäytteli lähinnä paikalliset jänikset liikkeelle. No, kunhan joku liikkuu...

Liitokiekkoa leukaan, nakkia napaan

Vanha koira ei opi uusia temppuja, mutta onneksi irlanninterrierit eivät vanhene...

Tänä kesänä päätettiin kokeilla liitokiekon noutoleikkiä. Hankittiin kaksi erilaista kiekkoa, paineltiin puistoon ja todettiin, ettei kumpikaan esine kiinnosta pätkääkään, kun kerran voi haistella jälkiäkin.

Toinen yritys aloitettiin muka fiksummin eli poistamalla häiriötä aiheuttava, hajuja sisältävä ulkomaailma. Sisällä ladattiin palkintokaapista kasa makoisia nakinpaloja esille, pyyhittiin vähän kiekkoonkin ja kokeiltiin sitten uudestaan. Tulos: koira tapittaa nakkeja, kiekkoa ei edelleenkään noteerata.

Ties monenko kokeilun kautta päädyttiin lopulta siihen, että koska parrankannattimella ei ole minkäänlaista intressiä noutaa, poimia eikä kantaa (mutta kylläkin yrittää päästä palkintoon käsiksi ilmaiseksi), täytyy logiikan rakentelu aloittaa ihan alusta. Pienen hiomisen jälkeen punakone alkoikin tajuta, että jos avaa suun kun pehmeä kiekko tulee kohti, siitä seuraa nakki. Muovikiekko vieroksutti jo metrin päästä, joten pitäydyttiin kangasmallissa.

Muutamien harjoituskertojen jälkeen on päästy siihen, että yllyttämällä Boris osaa jo loikata heitetyn kiekon perään lyhyen matkan päähän, napata sen ja puolivahingossa tuoda takaisin; siis voiton puolella ollaan (jee!) ja matkaa pidennetään vähän kerrallaan. Selvästi tässä on jonkinlainen ajatus syntymässä, ja ulos päästään varmaan sitten, kun sisätiloista viimein loppuu mitta...