Ensilumi tuli ja suli, mutta onneksi (toistaiseksi) vain Boriksen koiven alla. Valkoista peitettä on vain väriksi asti, mutta riemua siitä kyllä riittää. Taluttajallakin on nyt mahdollisuus nähdä ainakin osa jäljistä, joita tämä korskea uros seuraa kärsä lumihiutaleita pöllyttäen. Koira tuntuu elävän joka hetken enemmän tai, jos mahdollista, vieläkin enemmän täysillä, ja osa vastaantulijoista onkin kysellyt, että "onko se pentu vielä?" Ei, paitsi ehkä korvien välistä.
Jokirannassa käytiin tänään kokeilemassa betoniaidalle hyppäämistä. Boriksella oli ilmeisesti kesän seikkailut vielä tuoreessa muistissa, koska vauhti oli selvästi rajattu niin, ettei vahingossakaan mennä laidan yli. Hyvä näin... Voimien puutteesta ei ole kyse, koska eilen kauppareissulla onnistuttiin hyppäämään noin metrin vauhdinotolla 150-senttisen aidan päälle ja yli, eikä tempaus vaatinut edes sen kummempia houkuttimia. Tästä voitaneen päätellä, että irlanninterrierin kestävän piha-aidan tulee olla vähintään kolmimetrinen.
