Hau hau hauskaa joulua

Jouluaaton kinkkupartion kirsuosaston johtaja Boris toivoo kaikille rauhallista ja ruokaisaa joulunaikaa! Pukki toimitti uskollisesti ruokapaloja kerjänneelle punanutulle purutikkuja ja pikkunamia, joiden voimin jaksaa taas hyvin keppostella eteenpäin. Joulupäivän kunniaksi herkkusuulle tarjottiin vielä oma suolaton versio joulupuurosta, joka ei jäähtymisen jälkeen ehtinyt kauaa vanhenemaan - maiskis!

Lumilumilumiiii!

Nyt sitä saa - nimittäin lunta tu(r)paan! Ohuen ohut, mutta ainakin jonkin aikaa maassa pysyvä lumipeite sai Boris Hurjan innostumaan jopa siinä määrin, että reilun minuutin verran piti vain juosta rinkiä ja möykätä täyteen ääneen, vaikkei paikalla ollut vetopainon lisäksi ketään kuuntelemassa. Höyryjen päästelyn jälkeen jaksoi sitten taas seurailla jälkiä, puhista ja toimittaa normaalia päivätyötä ilman suurempia äänitehosteita.

Maalla, merellä ja (melkein) ilmassa - siinä tämän punaniskan vaatimaton reviirikartta. Kun merenkäynti on talvisin vähän rajoitetumpaa niin toimintaa on luontevaa laajentaa ylöspäin, ja varisten innoittamana sitä kiivettiinkin taas puuhun tähystämään; tälle kaverille ei tulla tarjoamaan Redbullia... Saalista ei valitettavasti havaittu, mutta pätevän näköinen tuijottelu oli kyllä jo itsessäänkin kiipeämisen arvoinen juttu. 

Hymyä huuleen!

Joukossamme on myyrä

Toisen 7-vuotiskautensa alkajaisiksi Boris kunnostautui lisäämällä jahdattujen otusten listalle uuden lajin: myyrän (melko varmasti peltomyyrä). Kyseinen saalis/lelueläin jäi tutkaan piipityksensä seurauksena, mikä veti välittömästi terrierimme huomion puoleensa. Tätä seurasi hurjanletkeä viisimetrinen takaa-ajo, jonka päätteeksi irski näytti saavan karvapalleron tassuihinsa, mutta saman tien se katosikin heinien sekaan ja pääsi pälkähästä. Tästäkin huolimatta lenkki oli menestys, vaikka Borikselle ei tällä kertaa sitten selvinnytkään, että mitä näillä myyrillä oikein tehdään. Se on varmaan kuitenkin sivuseikka, parastahan tässä hommassa on se jahtaaminen, juokseminen ja ylenmääräinen hörsyäminen!

7 vuotta menoa ja mielenkiintoisia hetkiä

Tänään Boriksen kierroslukumittariin pyörähti 7 vuotta täyteen. Merkkipäivän kunniaksi tarjolla oli normaalin ulkoilun, mur-mur-pehmofrisbeeleikkien ja sylissä pötköttelyn lisäksi nakeista koostettu erityisnami, jonka hävittämiseen ei kauaa mennyt.

Tähän mennessä kuluneet reilu kaksi ja puoli tuhatta päivää (ja yötä) ovat osoittaneet, että sitä kuuluisaa luonnetta ja tulta tästä epelistä löytyy. Vaikka pienenpientä loivenemista on joissain tilanteissa havaittavissa (ihan jokaiselle kilometrin päästä kantautuvalle haukulle ei ole ihan pakko vastata ihan joka kerta), kokonaisuus ei juurikaan ole päässyt vanhenemaan. On varsin mahdollista, että karvakallosta on vuosien mittaan tullut entistä älykkäämpi, mutta sen älyn koordinointi onkin sitten toinen juttu. Vaan eipähän tule tylsää...

Hyppää!

Aina yhtä mieluisa komento...

Elokuun yö ja kyöpeli

Päivän lämmössä nakkikone pääsi luonnonvesiin viilentymään ja oli kokemuksesta silminnähden onnellinen. Koska mitään ei tehdä alle sadan prosentin tarmolla, aika kului lähinnä roiskimiseen: vettä riitti nipinnapin napaan asti, joten uimisen sijaan edettiin kaurisloikilla. Syvemmälle päästyä otettiin pieni rinki koirauintia, kaarros takaisin ja taas loikkimaan. Tätä toisteltiin pari kertaa; sitten se mopo viimein karkasi ja alettiin tekemään leikkiinkutsujen vesimuunnosta, haukkumaan ja hörisemään. Rannalla piti vielä päästä kierimään heinikossa tyytyväisen yninän kera, ja kas niin oli turkki "putsattu".

Iltalenkille mentiin auringonlaskun aikaan ja samalla päästiin ihmettelemään usvaa, jota putkahteli sieltä ja täältä, kerroskorkeuden vaihdellessa vajaasta metristä pariin. Kuvaamaan pysähtyminen on tunnetusti täysin sopimatonta Boriksen lenkeillä ja siitähän seurasi vastalauseena Baskervillen koira -esitys, joka säikäytteli lähinnä paikalliset jänikset liikkeelle. No, kunhan joku liikkuu...

Liitokiekkoa leukaan, nakkia napaan

Vanha koira ei opi uusia temppuja, mutta onneksi irlanninterrierit eivät vanhene...

Tänä kesänä päätettiin kokeilla liitokiekon noutoleikkiä. Hankittiin kaksi erilaista kiekkoa, paineltiin puistoon ja todettiin, ettei kumpikaan esine kiinnosta pätkääkään, kun kerran voi haistella jälkiäkin.

Toinen yritys aloitettiin muka fiksummin eli poistamalla häiriötä aiheuttava, hajuja sisältävä ulkomaailma. Sisällä ladattiin palkintokaapista kasa makoisia nakinpaloja esille, pyyhittiin vähän kiekkoonkin ja kokeiltiin sitten uudestaan. Tulos: koira tapittaa nakkeja, kiekkoa ei edelleenkään noteerata.

Ties monenko kokeilun kautta päädyttiin lopulta siihen, että koska parrankannattimella ei ole minkäänlaista intressiä noutaa, poimia eikä kantaa (mutta kylläkin yrittää päästä palkintoon käsiksi ilmaiseksi), täytyy logiikan rakentelu aloittaa ihan alusta. Pienen hiomisen jälkeen punakone alkoikin tajuta, että jos avaa suun kun pehmeä kiekko tulee kohti, siitä seuraa nakki. Muovikiekko vieroksutti jo metrin päästä, joten pitäydyttiin kangasmallissa.

Muutamien harjoituskertojen jälkeen on päästy siihen, että yllyttämällä Boris osaa jo loikata heitetyn kiekon perään lyhyen matkan päähän, napata sen ja puolivahingossa tuoda takaisin; siis voiton puolella ollaan (jee!) ja matkaa pidennetään vähän kerrallaan. Selvästi tässä on jonkinlainen ajatus syntymässä, ja ulos päästään varmaan sitten, kun sisätiloista viimein loppuu mitta...

Mitä tässä odotellaan?

Vappupunkkeja

Vappuviikonloppuna avattiin tämän vuoden puutiaistili poistamalla kaksi otusta peräkkäisinä päivinä, toinen korvasta ja toinen tassusta. Rantaheinikoita ei nuohottu eli nämä yksilöt saatiin kyytille jostain ihan pyörätien varren pusikoista kevyellä pintahaistelulla. Tästäpä se taas alkaa, talvessa on kyllä puolensa.

Olikos niitä vappumunkkeja ja/tai tippaleipiä vielä jäljellä...?

Kesämallin jätkä

Tänä viikonloppuna päästiin Boriksen lempipuuhaan (not) eli nypintään, "jee!" Melko vähillä jurinoilla selvittiin, vaikka hienosäätöä vielä jäikin tehtäväksi. Pieni pussillinen karvaa kumminkin lähti ja tuloksena oli siloposkisempi kesäuros, joka tuntui sitten operaation jälkeen itsekin arvostavan hitusen kevyempää oloa. Harmi kyllä, samalla lähti myös leijonanharja: nyt ei urosteluirokeesi enää toimi yhtä hyvin... 

Kenenkäs komean kaverin karvoja täällä on?