lauantai 24. toukokuuta 2014

Kesän vitsauksia

Kesä tuo tullessaan kaikkea kivaa, mutta kaupan päälle joutuu ottamaan myös muutaman vähemmän miellyttävän matkalaisen, esimerkkinä sitkeä ja sinnikäs puutiainen. Tänä keväänä näitä vekkuleita hämähäkkieläimiä on ollut liikkeellä jo pitkään ja erityisesti nyt ilmojen lämmettyä taitaa olla varsin otollinen aika kerätä kyytiläisiä: Boriksen turkista poimittiin yhden ainoan lenkin jälkeen 13 punkkia, joista yksi oli haukannut kiinni loppujen vielä etsiessä sopivaa kohtaa.

Kuvissa esiintyvä kahdeksanjalkaisten sotakone oli ehtinyt porautua sisäreiteen, mutta löytyi harvasta karvasta helposti. Pihdeistä päästyään otus olisi vielä jatkanut tarmokkaasti matkaa, mutta valitettavasti sen osalta historiankirjoitus päättyi siihen. Populaation elinvoimaisuus tuskin vaarantui tästä menetyksestä, sen verran paljon paikallisilla koiranomistajilla on ollut tältä vuodelta havaintoja...





Jotain hyvää kuitenkin: lenkillä löydettiin myös ihka oikea siili! Se käytiin hyyyyyyvin varovasti haistelemassa, pitäen kirkkaana mielessä kissojen pitämät oppitunnit aiheesta Piikki-iskut ja niiden väistäminen. Sitten tuhiseva pallero jätettiin jatkamaan tonkimistaan ja Boris poistui areenalta taas kerran yhtä kokemusta rikkaampana. Tosin vähän taisi jäädä kaivelemaan, kun ei selvinnyt kummassa päässä siilin naama olisi ollut...

Ei kommentteja: