tiistai 16. joulukuuta 2008

Kuulumisia

Tiptap kaikille!

Joulu lähenee ja pentu kasvaa! Boris kävi viikonloppuna Stockmannilla jouluostoksilla ja sai valita itse joululahjansa (tai ainakin katsella joululahjavaihtoehtoja). Boriksen pakettiin kääritään joulukuun 24. varten venytettävä possulelu, jonka päässä on vinku. Muita ostoksia olivat kuivatut naudan fileet (herkkua!) ja koiran namipalat. Kuulimme myös Kalajoen tontuilta, että Boris saattaa saada lahjaksi sekä samaisia naudan fileitä että naudan mahapaloja ja siankorviakin.

Jouluostosmatkasta erityisen jännittävän teki se, että keskustaan matkustettiin bussilla! Borista sunnuntain ruuhkabussi ihmetytti ja vingututti, sillä siellä olisi ollut tosi monta ihanaa ihmistä ja niitä ei saanut tervehtiä. ("Tylsä mami!")

Viime perjantaina oli aika häätää koirassamme mahdollisesti asuvat madot Canex-tahnalla. Boris-parka ei osannut lainkaan aavistaa, että se ihana jauhelihakermaviiliannos sisälsi jotain muutakin kuin edellä mainittuja ainesosia. Matolääke siis katosi hetkessä pieneen kitaan tyytyväisen mässytyksen saattelemana. (Boriksen lisähuomautus: "Voitaisiin madottaa useamminkin, jos silloin saa jauhelihaa!")

Perjantaina urhea Boris suuntaa rokotuksille eläinlääkäriasema Akuuttiin. Pitäkää pojalle peukkuja, että käynti sujuu mallikkaasti.


Terveisin,
Mami ja Boobo


Ei kommentteja: