tiistai 30. kesäkuuta 2009

Irlannintorpedo

Taisi olla kesän kuumin viikonloppu. Perjantaina tehtiin automatka, joka oli varmaan Boriksen tähänasti kuumin, ja välillä otettiinkin stoppia, että naskalihammas pääsi viileämpään varjoon lauhduttamaan ja puskan puolelle asioimaan. Mittarissa oli koko viikonlopun riittävät lukemat, ettei kuumimpaan aikaan tehty oikein mitään muuta kuin läähätettiin.

Sunnuntai-iltapäivällä tuli pientä liikuntaa kehiin, kun Boris pääsi mereen uimaan oikein kunnolla muun porukan kanssa. B porskutteli vedessä kuin kotonaan ja seuraili sekalaisesti muita uimareita kuin hai laivaa, ja uimaliikkeet jatkuivat vaikka kossin nosti vedestä ylös (varmuuden vuoksi kai..) Huvittavia tilanteita riitti, mutta valitettavasti mukana oli vain filmikamera, jonka rulla on vielä kehittämättä.

Paluumatka oli sitten sitäkin kuumempi. Junan lemmikkiosastolla mittari näytti viilenevässä illassakin vielä +34:ää, eikä konnarin mukaan asialle oikein mitään voinut, kun ei vaunuissa ole jäähdytysjärjestelmää (paitsi kuuman sisäilman kierrätys). Onneksi matka ei ollut mahdottoman pitkä, toisin kuin eräällä kanssamatkustajalla, joka oli istunut haukkunsa kanssa pätsissä jo 7 tuntia ennen sitä. Vettä kumminkin riitti, ja matkaa edeltävän uintisuorituksen ja kuumuuden takia Boriskin istui kohtalaisen kiltisti aloillaan, eli siltä osin meni nappiin (mitä nyt vähän teki mieli mennä tutkimaan muita eläinmatkustajia).

Ei kommentteja: