Irti kahleista!

Viikkojen potemisen jälkeen saatiin murtuneen varpaan vuoksi sidottu käpälä hidasteista vapaaksi! Ja pari viikkoa tämän jälkeen loppui masentava ei-saa-juoksennella-eikä-riehua-kausikin, kun kontrolliröntgenistä paljastui täysin parantunut varvas; kuvakin saatiin otettua ilman nukutuksia tai sen kummempia kiinni pitämisiä, karkin ja maahan-komennon voimalla. Odotushuoneessa piti tietysti vähän kiljahdella ja vingahdella, kun ei päästy leikkimään kaikkien kanssa tässäjahetinyt, mutta lääkärireissun jälkeen tehty kaupunkilenkki meni ihan hipihiljaa nuuskiessa ja ihmetellessä, joten kokonaisuutena päivä meni putkeen.



Viikonloppuna päästiin taas lomailemaan, leikkimään ja käymään uusissa paikoissa. Kun side ei enää hidastanut menoa, pikkukoiran moottori pääsi käymään täysillä ja reilusti (koiran) mahaan asti yltävässä lumihangessa energiaa sai kohtalaisen helposti kulumaan. Jahtaamisen, kaivelemisen, nuuskimisen ja yleisen sekasorron välillä isoteltiin paimenkoiralle, ja toisin päin (huom: kuvassa paimen haukkuu, ei haukkaa---kuvauksissa ei vahingoitettu pieniä ja pöljiä eläimiä)..



Normaalin kyläilyreissun ohessa käväistiin sitten metsässäkin, ihan kunnolla siis (eikä vain kaupungin lähipuustossa). Hajukirjasto taisi tuplaantua, sen verran mutkikkaasti kärsällä kynnettiin maastoa, ja maistiaisia tuli vähän joka sortin puupohjaisesta tavarasta mitä eteen sattui. Käyttäytymisestä päätellen tänne tullaan uudestaan, eli kesällä metsän pienet piipertäjät saavat varoa nahkaansa, kun Suuri Saalistaja (tai sitä näyttelevä) saapuu paikalle!



Metsän reunasta kiidettiin meren jäälle, tutustumaan uuteen elementtiin: jäähän. Törmäystestejä ei onneksi tehty, mutta liukkaan kelin radalla naturelleista nastoista ei käpälissä ollut paljoa apua---hyvän alkuvauhdin jälkeen yllättänyt sileä kohta sai kaverin kaatumaan ahterilleen, mikä näytti yllättävän nelivedon itsensäkin.. Yllätyksestä selvittyä vauhti kumminkin vain parani, eikä liukastelusta sitten opittu oikein yhtään mitään. Mutta minkäs teet, kun ympärillä on pelkkää tasaista, pannassa ei ole hihnaa eikä kukaan kiellä..



Hieman yllättäen vauhdin hurma ei vähentänyt koirapillin tehoa. Muutama päivä aiemmin varovaisen toiveikkaassa kokeilumielessä hommattu pilli vaikutti hyältä jo kotona harjoiteltaessa, ja tällä reissulla ulkona (myös paimenkoiran kanssa mäikätessä) tehtyjen kokeilujen jälkeen todettiin, että vempele on ilmeisen hyvä: koira lähtee heti vihellyksen kuultuaan kohti omistajaa (lue: namipalaa); toivottavasti kyseessä ei ole pelkkä uutuudenviehätys!

Ennen lähtöä rannasta löytyi vielä yksi katseenvangitsija, läpi asti sula reikä. Tosin kyseisessä paikassa oli vettä vain kuononkastajaksi, mutta kirsu edellä aukon reunalla piti silti kyykkiä kumman pitkään; kiviseen pohjaan ei uskaltanut aivan kunnolla astua, vaikka mieli nähtävästi teki. Kaloja ei tullut, ei edes sitä joka pääsi karkuun..



Loppujen lopuksi aktiviteettia taisi olla ihan riittävästi: ulkoilureissulta palatessa mätkähdettiin kyljelleen matolle lepuuttamaan, ja yöt nukuttiin sikeästi (ja ainakin lauantaina jahti jatkui äänekkäästi vielä unessakin). Tätä lisää!