torstai 7. lokakuuta 2010

Pusikossa kähisee

Normaali iltaulkoilu keskeytyi heti metsän reunaan, kun Hirmuinen Saalistaja haistoi sieltä jotain ja ryntäsi villisti tutkimaan. Ja mitäs muuta sieltä näin syksyllä olisi voinutkaan löytää kuin kiukkuisen Erinaceus europaeuksen...



Boris ei "valitettavasti" päässyt koestamaan metsästäjäntaitojaan kyseiseen piikkiselkään, mutta äänistä päätellen se oli ehkä turvallisinta: siili nimittäin panssaroitui paikalleen ja päätti ilmeisesti puolustautua kun ei karkuunkaan ehtinyt. Heti kun jotain arveluttavaa tuli lähelle (esimerkiksi kameran salama), se hyppäsi ilmaan ja sähisi vallan vihaisesti.

Koirapojan hermot eivät tietenkään kestäneet tämmöistä jännitystä (omia leluja muistuttava, mutta ELÄVÄ ja kähisevä ja jänskä pieni otus!) ja siitähän piti tietysti muistuttaa omistajaa kunnon mölinällä. Siili jätettiin sitten rauhaan, ja Boris lähti sisälle rauhoittumaan. Piikittelijä näkyi möyrivän samaisessa metsikössä vielä myöhemminkin, eli ilmeisesti se ei kärsinyt tästä tapaamisesta kovin vakavasti.

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Irskibongaus :)

Heips!

Huomasin sisustusjuttuja selaillessani erään asian, joka teki tästä Jokakoti.fi-sivuston artikkelista kiinnostavamman - tässä kodissa asuu irski! :)

Tässäpä linkki teille muillekin irski-ihmisille. Ravitsemusterapeutti Hanna Partanen esittelee kotinsa, jossa asustelee myös Viktor-irski.

Kliklik!

Muoksista. Lisäksi irskin voi bongata myös Stockmannin ensi kuun (lokakuun) kanta-asiakastarjousten kuvastosta sivulta 22 mallaamasta koiran talvimanttelia. :)

Mukavaa viikonjatkoa kaikille!

T. N ja Boris

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Boriksen synttärit! :)



Tänään meidän pieni rakkauskoiramme täyttää 2 vuotta! 2 vuotta on mennyt niin nopeasti, että oikein ihmetyttää. Nytkö se meidän pikkuisemme on jo iso poika... :)

Paljon onnea myös Boriksen sisaruksille eli Devilish B-pentueelle meiltä ja Borikselta!

T. N



Kuvan lähde: http://gallery.zabrigraphics.com/24/1189842803_bday004.jpg

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Irskitiheä Oulu :)

Eilen illalla kävimme lenkillä Boriksen kanssa ja sattumalta samaan puistoon sattui yhtä aikaa yhteensä 3 irskiä! :) Ja irskienhän piti olla suhteellisen harvinainen rotu...

tiistai 29. kesäkuuta 2010

Juhannus-Nakki Part 2

Sitten lauantaina me lähdettiinkin näihin maisemiin:



Ihastelemaan ja ihmettelemään aaltoja...



Tän ihanan kesätytön kans...



Ja meillä oli myös keppi!



Mökillä sain syödä kalaa massuntäydeltä. Nam! Jos minulta kysytään, voisin hyvin siirtyä syömään pelkästään paistettua kalaa ja grillimakkaraa, mutta isäntäväki taitaa olla toista mieltä. :(

Millainen juhannus teillä oli? :)

Terkuin,
Boris

Juhannus-Nakki Part 1

Heippa kaikki! :)

Juhannukseni alkoi rennosti Himangalla, jossa pääsin pihalle (tosin kettingissä, yööök) katsomaan, kun ihmiset grillailivat.

Ensin jaksoin poseerata...



Sitten istuin vielä ihan mallikkaasti...



Sitten alkoikin jo tympiä, kun ihmiset eivät antaneet minulle tarpeeksi makkaraa ja minun piti odottaa kaukana grillistä, jossa herkut tirisivät. Kypsy kyrsä, kärsi perso...



Sitten tympäisikin jo ihan tosissaan!



Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin - sain viimein ihan oman makkaran! NAM!



T.
Boris

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Lelujani

Hei kaikki!

Haluaisin esitellä teille vähän rakkaita lelujani! Hienoja, vai mitä?

T. Boris