tiistai 1. toukokuuta 2012

Vappukahinaa

Vapputerveiset isoille, pienille ja isotteleville pienille! 


Kevätauringon paisteessa munkkeja (huonolla menestyksellä) vaaninut Boris pääsi käpäliksi serpentiiniinkin, tuloksena pääsääntöisesti 1-0 hurjan irlantilaisen eduksi. Pieniä herkkujakin (muun muassa jäätelön loppuja ja näillä leveysasteilla ei ihan arkipäivää olevaa Cesar-annosta) on päästy nauttimaan, joten tämänkin keväisen vapaapäivän voidaan katsoa sujuneen nelijalkaisen osalta aivan mukavasti. Ainut miinus vaikuttaa olevan se, että lumikasat ovat käytännössä lakanneet olemasta eikä niihin sattuneesta syystä enää pääse kiipeilemään ja kaivelemaan. Kaikkea ei kai vain voi saada..








lauantai 3. maaliskuuta 2012

Kityilyä

Kulmien (omasta mielestään) kunkku pääsi paistattelemaan kevätauringossa ja tässä on tulos:




...ja sitten menoksi!

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

lauantai 29. lokakuuta 2011

Beach Boys Lokakuu

Rantaleijonien kruunaamaton kuningas, Baywatch-tähti Boris sai taas päästellä höyryjä hiekkapohjaisella kiitoradalla syystuulen ujeltaessa korvien välissä.. (pään päällä siis)






sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Uni tuli


Pakkasaamun pikkukivat

Aamulla irlantilaista odotti yllätys: pakkanen. Syksyn kurakelit oli yön aikana vaihdettu jäätyneisiin lätäköihin, huurteiseen ruohoon ja viileään ilmaan, jossa pientenkin petojen hengitys huurusi auringonvaloa vasten. Nastojen pitoa tuli ensin koestettua vahingossa, mistä seurasi luonnollisesti paikallinen villiintyminen, mikä puolestaan johti ylenmääräiseen ympyräravaamiseen ja uuteen liukasteluun. Lisää ihmettelyä (ja haistelua) aiheutti jään särkyminen ja käpälän kastelu...aivan kuin tätä ei olisi ikinä ennen nähty.




perjantai 30. syyskuuta 2011

Synttäri-irski 26.9.2011

Myöhästyneet onnittelut koko Devilish B-pentueelle 26.9 olleiden synttäreiden johdosta! :)

Boris juhli synttäreitään mökillä Sissi-ystävänsä kanssa ja synttärikuvamateriaalia saadaan vasta myöhemmin... Molemmilla koirilla oli synttärit lähekkäin, joten juhlimme tuplasynttäreitä Cesar-nakki -kakkujen kera. Maistui! Kakkujen lisäksi synttäriviikonloppuun kuului juoksentelua metsässä sekä erilaisia jahtaus-, keppi- ja painileikkejä Sissi-neidin kanssa.