Tuskailua

Nyt on jo kahdesti keretty vaihtamaan käpäläside. Kummallakin kerralla oltiin jo koiramaisesti ratketa riemusta, kun vapaus tuntui koittavan, mutta operaation päätteeksi tassun ympärillä oli vain uudenvärinen tumppu: eläinlääkärillä päällimmäinen kerros oli punainen, ensimmäisen vaihdon jälkeen tuli keltainen ja nyt viimeksi (kun keltainen onnistuttiin vielä kastelemaankin) vaalean ruskehtava.

Ja se suppilo. Pari päivää sitä sitkeästi yritettiin näytellä suunnilleen kuoleman partaalla olevaa, äärimmäisen masentunutta ja surkeaa pientä koiraa -- ei auttanut. Sen jälkeen yritettiin purra, sitten repiä, sen jälkeen purra ja repiä, eikä mikään oikein auttanut.

Tuhoamisvaiheen (muutama päivä) jälkeen luovutettiin suppilon irrottamisen osalta, ja vaihdettiin taktiikkaa rasitukseen: jos koira joutuu kärsiä tästä muovihärvelistä, niin samaa tarjotaan isännillekin. Pienen mietinnän jälkeen keksittiin, että muovisuppilolla voi kaataa tavaroita (toisinaan melko epäilyttävän suunnitelmallisesti), töniä ihmisiä, aiheuttaa uskomatonta meteliä -- koittakaapa raaputtaa sitä röpelöistä seinää vasten -- kaataa vesikupin, heitellä pihalla lunta ihmisten niskaan (osumatarkkuus on jo kehittynyt melko hyväksi) ja kun sitä kerran yritetään pitää puhtaanakin, niin ainahan siihen voi kauhoa ulkoa kaikenlaista Sitä Itseään..kumpihan jaksaa pitempään, narun vetäjä vai pitäjä?

Ja ihan kuin tuo käpälä (joka ei enää niin aralta näytä) ei olisi riittävästi, niin pitihän tähän tulla vielä hampaiden vaihtoakin. Kuvassa pari olohuoneesta löytynyttä pikkunaskalia, jotka korvattiin tosimiehen versioilla -- ynnä kokovertailu. Yllättävän tehokkaita kokoisikseen!

Suurin osa irronneista hampaista on kyllä mennyt hukkaan ja osa ilmeisesti ihan koiraankin (löytynyt ulkoa tulosteista). Koko purukalusto ei toki vielä ole kakkosversiossaan, mutta jo tähänkin mennessä purtavilla (puruluut, -tikut, naruluut ynnä muut lelut) on ollut kovanpuoleinen kysyntä. Kaulassa oleva suppilo vaan hankaloittaa pureksintaa, kun ei meinaa saada pidettyä käpälillä luista (ja muista) kiinni; onneksi isäntäväki on ollut jelppaamassa ja välillä pitänyt purulelusta kiinni, jotta sitä on päässyt helpommin puremaan. Toki irlanninterrierin viisaudella ilmankin pärjättäisiin, tässä parin viikon sisällä on jo nimittäin opittu kaikenmoisia kikkoja, joilla (sallittujen esineiden) pureskelu onnistuu, vaikkei käpäliä suppilon sisälle saakaan..

Loppukevennyksenä Boriksen lentokoulu: koiranmallinen pehmolelu herkistää näköjään metsästäjänvaistoja, ja sen lisäksi, että siltä napsautetaan niskat nurin aina silloin tällöin, se näkyy yhä useammin päätyvän lopuksi vielä ilmalentoonkin -- sopivasti päätä heilauttamalla kyseinen lelunkuvatus lentää helposti olkkarin päästä toiseen, tai ainakin melkein. Pari kertaa on mennyt läheltä, ettei pöydältä ole lähtenyt laseja mukaan..