Mökkireissua odotellessa

Monsteri ja sen herkut

Nykytietämyksen mukaan Boris on lähestulkoon kaikkiruokainen pieni eläin: salaatinlehtiä ja sieniä lukuunottamatta punanuttu syö hyvällä ruokahalulla mitä vain, ainakin jos markkinointi pelaa, ja mikäli samantasoisia kilpailevia otuksia esiintyy sen reviirillä (joka luonnollisesti liikkuu terrierin mukana), maistuvat herkästi eksoottisemmatkin ruokapalat. Tänään kilpailuhenkeä nostattavia tekijöitä ei ollut läsnä, mutta koeajolle päästetty viili teki silti kauppansa varsin vikkelästi.

Tuloksena oli hyvinhyvinhyvin tyytyväinen pieni eläin, jonka turpa tuoksahti etäisesti vaniljalle.

Molskis, sanoi Boris

Paras tapa viettää lämmin, aurinkoinen viikonloppuilta? Irskin kanssa uimaan! Matalassa rantavedessä Boris jaksoi toimittaa tehosekoittimen virkaa toista tuntia ilman merkittäviä väsymisen merkkejä. Kymmenmetrinen lieka varmisti riittävän liikkumisvapauden (myös muille), joten muutamaa haukkua lukuunottamatta ilta meni ihan mukavasti. Pitihän sitä välillä huomauttaa toisille koirille, että ne omat leikit voisi vaikka jättää sikseen ja tulla ennemmin tämän jalon eläimen peleihin mukaan...

Rantareissun päätteeksi hommattiin vielä jäätelöt (juu, irskikin sai pienen palan vaniljaa). Raskas huvihan vaatii raskaat palkkiot, vai miten se menikään...

Talviturkki-HEITÄ!

Iltalenkin varrelta löytyi irlanninterrierin henkiselle minäkuvalle jotenkuten riittävä vesiputti—meri. Kyseisessä paikassa syvyys oli vain muutamia senttejä, mutta eipähän otusta ainakaan tarvinnut suuremmin maanitella vilvoittelemaan...muutaman minuutin uimatauon aikana ylväs Boris Valloittaja samensi lähtöjään kirkkaan veden mutavelliksi, kasteli itsensä ja yleisön yllättävillä vesipärskeillä ja mylvi ilmoille tietoa itsestään Isoon Ääneen. Kyllähän tämä aina suihkun tietysti voittaa.

Raveihin!

Tällä erää ei ollut kyse hevosraveista, vaan Euroopan kolmanneksi suurimmalta saarelta kotoisin olevan lajin ylvään edustajan pienten aivosolujen laukkakisoista: pelasimme koirien älypeliä. Paketin mukaan kyseinen huvitus oli tasoltaan haastava...

Palkkiona käytettiin keskittymisen takaamiseksi naminaminaminamiraksuja, koska pelin mukana tulleet namut herättivät vain kevyttä kiinnostusta, joka ei riittänyt poistamaan ulkoisia häiriötekijöitä. 

Kokonaisuudessaan pelilaudalla oli neljä osiota, johon kuhunkin kuului kaksi liikuteltavaa levyä ja yksi irrotettava palikka, joka paikalla ollessaan estää levyjen liikkeet; namut pitäisi siis saada esiin kaivamatta reikää laudan pohjaan, purematta reunoja irti tai säpälöimättä liikkuvia osia. Tämä on oletettavasti se "haaste" johon pakkauksessa viitattiin.

1. erä aloitettiin piilottamalla raksu onton palikan sisään irskin seuratessa asennusta vierestä; tehtävänä oli siis nostaa sylinteri pois ja syödä herkku.

Nosto-operaatio meni loppujen lopuksi helposti. Aluksi ongelmana oli enemmänkin se, että korkin nostettuaan peluri jäi seisomaan paikalleen palikka suussa, miettiväisen näköisenä. Jos tässä vaiheessa meni tekemään virheliikkeen (esimerkiksi kehumaan), puupalan arvo kohosi välittömästi namin yläpuolelle ja terrieri yritti poistua sivummalle sitä pureksimaan. Pelisäännöissä täytyy siis olla tarkka, eikä toistoja voi koskaan olla liikaa.

2. erässä ontto korkki poistettiin ja raksuluu sujautettiin liukulaatan alle piiloon, edelleen karvaisen pelimiehen silmien alla. Fiksun kaverin olisi tässä tarkoitus siirtää laattaa kuonolla tai käpälällä pari senttiä sivuun ja nauttia palkinnosta.

Kannen siirtäminen oli ajankäytöstä ja käyttäytymisestä päätellen selvästi hankalampaa (tai vähemmän luontevaa) kuin korkin nostaminen, mutta antautuihan se pelilauta lopulta. Tätäkin toisteltiin kerran jos toisenkin siinä toivossa, että kaivan-raavin-remuutan-hörsyän-käytös alkaisi ajan myötä siistiytymään.

Pelin päätteeksi tyytyväinen voittaja hymyili selätettyään ruotsalaisen pelilaudan 10-0. Ainakin sopivilla palkinnoilla tämä näyttää Borista kiinnostavan, joten ottelut varmaan jatkuvat. Kykyjen lisääntyessä voi sitten siirtyä haastavammille tasoille, mutta toistaiseksi näkyy riittävän yhdenkin namin metsästys hyvin opastettuna.

Suksimassa

Kevätsateet näyttävät alkavan (kuraa–jee), mutta vielä kerettiin hiihtelemään. Valjaat (tai tarkemmin ottaen koira) pelasivat taas vähän paremmin kuin aiemmin eikä itseään pajukkoon kolmoissolmulle saanutta punaturkkia tarvinnut availla kuin kahdesti. Tässä kohtaa tulee väkisinkin mieleen termi "oppiva eläin"...

Muuten aamulenkki menikin mukavasti, mutta tauolla suksijalle tehtiin selväksi, että irlanninterrierejä ei kuulu kytkeä puuhun termospullon operoinnin ajaksi; tämä ilmoitusluontoinen asia kuulutettiin varmuuden vuoksi naapuripitäjään asti.

Napapiirin sankari

Viikonloppuna pohjoista suosittiin hyvillä keleillä, päivä paistoi ja pakkasta oli mukavasti muutama aste. Missä irski, siellä aurinko, kuuluu viidakon vanha sanonta (vai kummin päin se nyt menikään). No, oli miten oli, kumpikin nähtiin lauantaina napapiirillä huvittamassa yleisöä. Oikea napapiiri tosin liikkuu jatkuvasti, mutta ajatushan se on tärkein.

Joulupukkia ei nähty, vaan eiköhän yksi punanuttu riitä kerrallaan...

Rovaniemeläiset ulkomaanturistit osoittivat varsin avointa kiinnostusta häröpartaista hanslankariamme kohtaan. Taputeltiin, siliteltiin ja ihasteltiin: what a lovely puppy! No niin no...ei ole ensimmäinen eikä varmaan viimeinen kerta, kun tätä pientä sähköjänistä luullaan pennuksi. Nousevan auringon maan tyttöjä ohitettaessa kamerat räpsyivät kuin paremmallekin julkimolle; ihmeellistä napapiirin sankaria saatetaan siis pian ihailla maailman toisellakin laidalla.