Rannalla tutustuttiin uuteen alustamateriaaliin, kiveen (jäille ei enää viitsitty lähteä). Ilman näkyviä syitä Boriks kirmaili kieli poskella ylös ja alas kalliomaastoa, ja raapivasta äänestä arvasi, missä päin käännökset tehtiin.. Kaikesta päätellen pienet koirat eivät tarvi innostumiseen juuri muuta kuin uuden ympäristön.
Isommat kivenkolot piti tietysti päästä tutkimaan, samoin oksakasat, lupaavat mättäät, puunjuurakot ja melkein kaikki, mihin nyt vain kirsun sai tukittua. Käärmeitä ei näkynyt yhtään, mutta jos niitä paikalla olikin, Boriksen tömistävä ravi varmaan varoitti ne menemään piiloon hyvissä ajoin..
Nuuskimisten välillä vauhtia sitten piisasi taas ihan kiitettävästi, samoin hurjia hyppyjä kaikenlaisten oksien ja muiden esteiden yli. Koiran ilme paljasti suuren tyytyväisyyden (pienellä mielikuvituksella näytti kuin se olisi nauranut mennessään), mutta valitettavana sivuvaikutuksena tuli tämän tästä kuraryöppy omaan niskaan maapohjan ollessa vielä märkää..
Yhden polun varrelta löytyi pari puroakin, joita piti tietysti ensin ihmetellä ja sorkkia yhdellä käpälällä, ja lopuksi käydä juomassa pari kulausta ennen matkan jatkumista. Onneksi Boris ei enää hypännyt veteen suoraan, kuten aamupäivällä paimenkoiran kanssa leikkiessä, missä Boris pienen virhearvioinnin seurauksena loikkasi suoraan ojaan ja tuloksena oli *plumps*-ääni sekä pieni vesipatsas; vettä oli varmaan vain suunnilleen mahaan asti, mutta tulos oli yltäpäältä kohtalaisen märkä koira..Viimekäynnistä poiketen joka muurahaispesässä oli nyt kova vilinä päällä, ja suurena tutkijana pojan piti toki päästä haistelemaan/maistelemaan mokomia kasoja. Ilmeestä päätellen maussa olisi parantamisen varaa---loppumatkan keot saivatkin sitten jäädä rauhaan.
Hajukirjastoa on nyt sitten taas kartutettu oikein olan takaa (vaikka kaikki oikeat metsän pedot jäivätkin näkemättä). Jossain vaiheessa pitäisi vielä opetella uimaankin, kunhan jäät lähtee ja vedet lämpenee; nähtäväksi jää, miten hyvin kamera kestää vettä..
